Pitääkö sitä meteliä nyt sitten pitää?

Pride-kuukauden kunniaksi on jälleen kerran omassakin somekuplassa tullut vastaan näitä: "Kyllähän se nyt on ihan ok olla mitä on, mutta ihmettelen tätä meteliä asiasta"-kommentteja. 

Selvennetäänpä siis jälleen kerran muutamia asioita. Ei ole tarvetta tehdä valistustyötä siitä, että meillä on cisheteroita. Koska cisheterous on normi ja jokaisen oletetaan olevan cis ja hetero eivät cis-sukupuoliset heterot joudu tulemaan kaapista eli "pitämään meteliä itsestään". Cishetero ei kohtaa syrjintää, koska on cishetero. Cishetero ei joudu perheensä hylkäämäksi, koska on cishetero. Cishetero ei sairastu mielenterveysongelmiin cisheterouden vuoksi saadun kohtelun takia. Cishetero ei joudu pelkäämään tulevansa hakatuksi baarin vessassa cisheteroutensa takia. 

Kun cishetero tiedustelee suureen ääneen tuntemattomalta ihmiseltä bussipysäkillä: "Ootsää niinku tyttö vai poika?" tätä ei pidetä sopimattomattona tai minkään sortin metelin pitämisenä. Sen sijaan jos henkilö toteaa: "Mä oon muunsukupuolinen" kyseessä on valtava metelin pitäminen ja huomionhaku. 

Kun miesoletettu ilmaisee itseään pukeutumalla mekkoon ja meikkaamalla sitä kutsutaan metelin pitämiseksi. Kun cismies käyttää maskuliinisiksi vaatteiksi miellettyjä vaatteita ei kukaan solvaa häntä metelin pitäjäksi, koska normit ja asenteet. Metelin pitämisestä puhuminen käytännössä tarkoittaa vähemmistön edustajan näkyvää olemassaolemista. 

On absurdia ja satuttavaa vaatia, että ihminen ei saisi olla avoimesti oma itsensä. Puhuminen metelin pitämisestä syyllistää pysymään kaapissa ja vaikenemaan kohdatusta syrjinnästä. Ikään kuin cisheteroudesta poikkeavassa identiteetissä olisi jotakin väärää ja piiloteltavaa. Ikään kuin kohdattu syrjintä olisi oma vika. Kun joku uskaltaa tulla kaapista vaikka vasta 70-vuotiaana niin pitäisikö siinä sitten vielä loppuvuodetkin istua hiljaa, etteivät vain cisheterot ihmettele... Tämä on henkistä väkivaltaa. 

On täysi oikeus myös juhlia itseään ja halutessaan huutaa identiteettiään maailmalle vaikka joka päivä. Minä olen elänyt kauan hiljaisuudessa monien asioiden suhteen. Olen kokenut itseni näkymättömäksi. Minua raivostuttaa, että on ihmisiä, jotka yrittävät painostaa toisia hiljaisuuteen. En siedä puhetta, jossa ihminen kääntää häneen liittymättömät asiat aina itseensä. Myös vähemmistöön kuuluvalla ihmisellä on oikeus puhua omista asioistaan ihan niin paljon kuin ihminen itse haluaa. 

Sama logiikka on tuttua jokaisesta taistelusta. 

"Kyllähän se nyt on ihan ok, että on vammaisia, mutta tarviiko niiden nyt aina olla vaativassa esteettömyyttä" 

"Pitäisihän se nyt ymmärtää, että ei joka paikkaan pääse"

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tasa-arvotyö on pahasti kesken ihan kaikkialla, joten älä viitsi kysyä mihin Pride-viikkoa tarvitaan. Jos olet ajatellut, että avioliittolain muutoksen myötä tasa-arvotyö on valmis niin nyt on aika valistaa itseäsi. 

Ahdistavinta on juuri se, että ei voi koskaan tietää kuka omaa vähätteleviä ja syrjiviä ajatuksia. Liian usein on käynyt niin, että ihan fiksuina pitämäsi ihmiset alkavat yhtäkkiä laukoa järkyttäviä kommentteja. Haluan pitää esimerkiksi oman kotini turvallisena tilana ja joskus tämä on paljastunut yllättävän vaikeaksi. Jotkut kulkevat jopa Pride-kulkueessa, mutta laukovat silti vaikkapa transfobisia kommentteja. Pelkkä sateenkaarilipun heiluttaminen ei tee sinusta hyvää ihmistä, eikä se valitettavasti riitä. 

Se, että olet ollut vaikkapa samaa sukupuolta olevien häissä ei tee sinusta parempaa ihmistä tai hyvää liittolaista. Näytä teoillasi ja sanoillasi, että tuet. Jos et ymmärrä niin ei sinun tarvitsekaan. Ole vain tukena. Sanoilla on valtaa. Mieti tarkkaan miten niitä käytät ja myönnä olemassa olevat rakenteelliset etuoikeutesi.