Jäätelöpuikkokohun jälkeen nurkan takana odotti jo seuraava kesämiina - hallituksen tasa-arvo-ohjelma ja se kauhea intersektionaalinen feminismi. Mielestään kovin laatikon ulkopuolelta ajattelevat ovat jälleen kerran internetissä pohtineet, että kyllä se on sitten kamalaa tällainen, kun ei lainkaan oteta huomioon niiden oikeuksia, jotka eivät kohtaa rakenteellista rasismia tai syrjintää. Jälleen kerran olen saanut puristella päätäni, kun fiksuinakin pitämäni ihmiset yhtäkkiä ovat mielestään aivan kuopan reunalle ajettuja, koska puhutaan vähemmistöistä. Ei, et ole valtavirrasta poikkeava omintakeinen ajattelija "puolustaessasi" niitä, joita ei syrjitä.
Väännetään nykyään tamperelaisittain ratikkakiskosta: Jos minä kompastun kadulla, katkaisen jalkani ja käteni tämä ei johdu ihonväristäni, sukupuolestani, seksuaalisesta suuntautumisestani tai muusta vastaavasta tekijästä. Kyseessä on toki kurja vastoinkäyminen, eikä kukaan muuta väitäkään.
Kukaan ei ole kiistämässä kenenkään - ei myöskään enemmistöön kuuluvien - vastoinkäymisiä. Vastoinkäymisiä sattuu meille jokaiselle. Enemmistöön kuuluva ei kuitenkaan kohtaa vastoinkäymisiä siksi, että hän kuuluu enemmistöön. Myös vähemmistöön kuuluvalla on toki vastoinkäymisiä, jotka eivät johdu vähemmistöön kuulumisesta. Tämä ei tarkoita, että rakenteellisia ongelmia ei ole. Se, että tunnustetaan toisten kohtaama rakenteellinen rasismi ja syrjintä, ja työskennellään systemaattisesti tällaisten rakenteiden murtamiseksi ei vähättele sinun elämässäsi olevia vastoinkäymisiä.
Toki rakenteellisen rasismin ja syrjinnän murtaminen tuo esimerkiksi lisää aidosti rehellistä kilpailua vaikkapa työpaikoista. Rakenteellisen syrjinnän väheneminen näet avaisi nykyistä enemmän työmarkkinoita vaikkapa työkykyisille vammaisille. Vähemmistön edustajalla tulisi kuitenkin olla yhtä suuri oikeus työhön kuin enemmistön edustajallakin.
Intersektionaaliset feministit haluavat purkaa eriarvoistavia rakenteita myös esimerkiksi nykyisen asevelvollisuuden suhteen. He ovat puhuneet niin poikien koulupudokkuudesta kuin myös siitä, miten toksinen maskuliinisuus rajoittaa poikien ja miesten tunteiden ilmaisua aiheuttaen mielenterveydellisiä ongelmia. Kukaan ei ole unohtanut miehiä ja poikia yhtään mihinkään.
Samat ihmiset, jotka haluavat karkottaa turvapaikanhakijoita vaaraan, repiä perheitä rikki ja lopettaa ulkomaille suunnatun avun kyselevät, että miksi feministit eivät tee mitään muslimimaissa asuvien naisten ja lasten oikeuksien eteen...
Tällä hetkellä on myös muodikasta puhua uhripositiosta. Jos jotakuta vedetään turpaan niin ainahan voi sanoa, että älähän nyt siinä ota tuota uhripositiota - kyllähän tässä nyt ihan tasavertaisia ollaan... Tämä herättää myös kysymyksen, miten ihmeessä aikuisten ihmisten vuorovaikutustaidot ja empatiakyky voivat olla näin hukassa? Miten ihmeessä perusymmärrys oikeasta ja väärästä on näin hämärtynyt? Selitys on toki siinä, että omiin etuoikeuksiin on totuttu. Usein on kuitenkin hyvin vaikea ymmärtää, miten ihmeessä tätä ei huomata, kun asia selitetään auki?
Jos et tarvitse omaa kansanliikettä tai teemakuukautta ole kiitollinen, että et tarvitse sellaista.
Maailma olisi todellakin ihan kaikille paljon mukavampi paikka elää, jos näistä asioista ei tarvitsisi jatkuvasti vääntää. Joskus näistä keskusteluista tulee kieltämättä mieleen, että jotkut ihmiset ovat oikeasti valmiita maksamaan sen sata euroa siitä ilosta, jotta naapuri ei vain saisi viittäkymppiä.
Kommentit
Lähetä kommentti