Taannoin tein vihdosta viimein päätöksen mykistää WhatsAppin ryhmäviestichatteja. Olen jo pitkään kokenut valtavaa stressiä siitä, että puhelimen näytölle pomppii aivan jatkuvasti viestejä. Minulla ei kuitenkaan ole jaksamista tai keskittymiskykyä seurata näitä keskusteluja yhtään missään määrin.
Nykyään elämme maailmassa, jossa pitäisi olla tavoitettavissa 24/7 ja pitäisi seurata lukemattomia erilaisia viestintäkanavia. Ei ole helppoa alkaa mykistää kanavia tai alkaa säätelemään viesteihin vastaamista. Sitä tuntee helposti olonsa luovuttajaksi. Miettii ajattelevatko muut, että en pidä heistä ihmisinä? Miettii, että enkö minä nyt jaksa samaa kuormitusmäärää kuin muut? Alkaa kysellä itseltään olenko huonompi? Noilla muillahan on työ ja lapsetkin ja he jaksavat silti vielä tämänkin.
Olen joskus sanonut, että minulla ei ole palvelun x ilmoitukset päällä ja minulle on alettu neuvoa mistä nämä ilmoitukset saa päälle. Jostakin syystä se herättää hämmennystä kun kertoo, että ne eivät siis ole päällä, koska en halua jälleen yhden palvelun viestien pomppivan kännykän näytölle, enkä kaipaa lisää sähköpostin täytettä.
Toki näytölle pomppivat viestit saavat ihmisen tuntemaan olonsa tärkeäksi ja kaivatuksi. Mieleen tulee kysymys jäänkö ulkopuoliseksi, jos en seuraa jokaista viestiketjua? Jos en osaakaan vastata johonkin, kun minulta kysytään? Jos joudun myöntämään mykistäneeni ilmoitukset? On monia syitä miksi mykistämisen jättää helposti tekemättä ja antaa omien stressitasojen vain nousta.
Yksi ongelma on myös, että stressiä pidetään ehkä jopa jossakin määrin ihannoituna. Puhutaan positiivisesta stressistä, joka ajaa parempiin suorituksiin. Jossakin määrin tämä on tietysti totta, mutta tästä ajatuksesta voi myös rakentua vaarallinen pyörä. Stressaantunut ja auta armias niin kiireinen ihminen on tärkeä, suosittu ja menestynyt. Se kuuluisa parempi versio itsestään. Mitä enemmän ihminen käyttää sovelluksia, jotka mittaavat suoritettujen tehtävien määrää, käveltyjä askelia tai milloin mitäkin sitä parempi ihminen olet. Vaivihkaa usein kommunikaatiossa esille tulee se, että jos ihmisellä ei ole kiire hän ei ole merkityksellinen.
Jokainen meistä haluaa kokea itsensä tärkeäksi ja merkitykselliseksi. Tunnustan ainakin itse liian usein unohtavani, että olen tärkeä ja merkityksellinen ihan vain olemalla olemassa. Sen sijaan, että lunastamme itsellemme arvostusta voisimme lunastaa itsellemme vaikkapa rauhaa ja parempaa oloa tekemällä rohkeasti omaa hyvinvointiamme tukevia toimia silloinkin kun ne ehkä hämmentävät muita tai eivät ole sosiaalisten normien ja ryhmäpaineen mukaisia.
Vasta oltuani hetken ilman ryhmäviestien jatkuvaa tykitystä tajusin millaisia energiasyöppöjä jatkuvasti näytölle pomppivat viestit olivat olleet. Huomaan olevani paljon vapautuneempi. On helpompi ottaa puhelin käteen ja tehdä itselleni kivoja asioita puhelimella kuin vain ahdistua jatkuvasta ryhmäviestitulvasta, jota ei enää kykene seuraamaan.
Rajojen vetäminen on aina yhtä vaikeaa. On tervettä huomata, että maailma ei kaatunut vaikka toimin omat tarpeet edellä. Olen itse ryhtynyt nyt niin hurjaksi, että olen lopettanut myös liian kuluttavaksi muuttuneiden Facebook-ryhmien seuraamista. Somettaminen ja palveluiden käyttäminen saa olla mukavaa ja sitä saa tehdä omilla ehdoilla.
Kommentit
Lähetä kommentti