Selfiekulttuurista

Selfiekulttuurin kritisointi on ilmeisesti kasvava ilmiö. Olen pidempään törmännyt lähes viikottain somessa pohdintoihin siitä, miksi selfieitä oikein otetaan. Selfiet koetaan usein ärsyttävinä. Selfieitä julkaisevista tehdään helposti tiettyjä johtopäätöksiä teeskentelystä, itsekkyydestä ja siitä miten tuokin taas kuvittelee itsestään liikoja. Eräässä selfiekeskustelussa yksi kirjoittajista jopa ilmaisi suoraan, että vain julkkikset ansaitsevat tilaa sosiaalisessa mediassa. 

Oman kuplani sisältä katsottuna tällaiset näkemykset tuntuvat todella vierailta. Minun näkökulmastani selfiekulttuuri on tuonut paljon mahdollisuuksia vähemmistöille ja aikaisemmin jopa täysin näkymättömiksi jääneille ryhmille. 

Vaikkapa vaikeista palovammoista tai ihosairauksista kärsiville voi olla erittäin hyvää vertaistukea nähdä muiden samanlaisten ihmisten värittämää kuvastoa myös sosiaalisessa mediassa. Tämä saattaa rohkaista ihmistä julkaisemaan omia kuvia. Sen lisäksi, että tällä on usein yksilön itsetunnolle valtava merkitys levitetään samalla myös tietoisuutta ja sitä viestiä, että jokaisella on oikeus ottaa oma tila haltuun. Selfiet ovat loistava tapa tuoda esille kehojen erilaisuutta, sukupuolen ilmaisemisen tai vammaisuuden moninaisuutta tai sitä, että minkä tahansa näköinen ihminen vain voi olla vaikkapa persoonallisuushäiriöinen tai syömishäiriöinen. 

Myös me "tavalliset" ihmiset, jotka emme ole julkisuuden henkilöitä tai somevaikuttajia voimme saada äänemme kuuluviin ja persoonamme näkyviin. Voimme ottaa tilaa haltuun. Sosiaalisen median hyvä puoli on nimeomaan se, että jokaisella on mahdollisuus tuottaa sisältöä. Jos kokee, että jonkinlaista kuvastoa puuttuu voi sitä alkaa mahdollisuuksiensa mukaan tuottaa. Perinteisen median kuvastoon vaikuttaminen on haastavampaa, mutta näkisin sosiaalisen median tässäkin työkaluna. Mitä enemmän somessa aletaan nostaa asioita esiin kiinnostuu näistä myös perinteinen media. Näen kuitenkin kaiken ytimessä sen, että ihminen ottaa oman tilan. 

Siitä huolimatta, että itse sovin nykyään ulkoisesti aika hyvin länsimaiseen normiin ulkonäkösuhteeni on hyvin vaikea. Minä en yleensä näytä kuvissa sairaalta tai väsyneeltä ja usein minut arvoidaan livenä ikäistäni nuoremmaksi. Mitä tämä sitten minusta kertoo? No ei yhtään mitään. Miten vaikeaa masennusta sairastava monisairas sitten voi esiintyä hymyilevänä ja meikattuna karaokebaarissa? Onko se feikkaamista? Ei ainakaan minulle. Onko olemassa jokin tietty tapa, miten minun kaltaiseni ihminen saa ottaa tilaa? Ei. Meillä on aivan sama vapaus ottaa oma tilamme kuin muillakin. Ihmisyys ei ole yksiulotteista. Se mitä näemme on vain pieni osa ihmisen persoonaa ja elämää. 

Persoonallisuushäiriön värittämä minä alkaa näitä säännöllisiä kritiikkejä lukiessa väistämättä miettiä vienkö tilaa toisilta ottamalla omaa? Sairaalloisen miellyttämishaluinen puoleni, joka ei häviä koskaan alkaa kokea painetta muiden miellyttämisestä. 

"Ihmisethän hermostuvat naamaasi ja oikeastaan kaikkeen sinussa. Et vain julkaisisi mitään, kun ethän sinä kuitenkaan kukaan ole." 

Totta kai tiedän, että nämä ovat vain ajatuksia, joiden ei pidä antaa säädellä toimintaa. Oikeus ottaa tilaa omana itsenään on keskeinen osa ihmisyyttä ja se liittyy kaikkeen sosiaaliseen kanssakäymiseen myös sosiaalisen median ulkopuolella. 

Minä olen selfiekulttuurille paljon "velkaa". Saan julkaista juuri sellaisia kuvia kuin itse haluan ja silloin kuin haluan. Toivon, että minulla olisi ollut tällainen mahdollisuus jo esimerkiksi silloin kun sairastin pahaa aknea teini-ikäisenä. Nyttemmin julkaisisin kuvan siitä, kun näytin nahkaa luovalta matelijalta hoitojen aikana. En haluaisi määritellä tätä kauniiksi tai rumaksi. En pitänyt siitä, mutta se oli vain osa elämääni hoitojen aikana. Osa, joka ei tehnyt minusta mitenkään huonompaa tai vähemmän tilan ottamisen arvoista ihmistä. 

Kauneuden käsite on monella tapaa ongelmallinen tässäkin keskustelussa. Terapeuttini sanoisi jälleen, että ylianalysoin, mutta määritellessämme kauneutta määritämme väistämättä myös mikä ei ole meidän mielestämme kaunista. Mielikuvia voi luoda vaivihkaa ja pahaa tarkoittamatta. Jos minä sanon itseäni tarkoittaen vaikkapa, että vinot hampaat eivät ole kauniit tai väsyneenä ihminen ei ole kaunis määritän tässä myös muita. 

Määritämme itseämme ja muita kaikenlaisten käsitteiden kautta, emmekä pääse näistä kokonaan eroon mitenkään, eikä meidän tarvitsekaan. Emme pääse eroon myöskään siitä, että ihminen sosiaalisena eläimenä on kiinnostunut toisista ihmisistä. On hyvä oppia tiedostamaan ja tutkailemaan näitä ajatusmalleja sekä niiden mahdollisia haitallisia puolia. 

Selfiekulttuuri luo myös paineita kuten lähes mikä tahansa vastaavan tyyppinen toiminta. Kaikki sosiaalinen toiminta luo meille toimintakehyksiä, joissa on rooleja. Sosiaalista mediaa syytetään usein asioista, jotka ovat todellisuudessa läsnä kaikessa sosiaalisessa toiminnassa. Halu tulla nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään on meissä jokaisessa läsnä. Se on tervettä itsekkyyttä. 

On myös aivan normaalia, että säätelemme sitä mitä ihmisille milloinkin näytämme ja kerromme. Ei ole velvollisuutta olla ventovieraille tai tutuillekaan avoin, jos näin ei itse halua. On siis hyvä opetella kyseenalaistamaan myös omia ajatuksia siitä, missä oikeastaan menee se aitouden ja teeskentelyn välinen raja ja kuka sen voi määrittää?

Onko sitten pakko julkaista selfieitä? Ei ole, jos se ei tunnu luontevalta tai hyvältä. En minäkään ole alkanut tekemään podcastia tai You Tube- videoita, vaikka "nykyään pitäisi". On kuitenkin hyvä kysyä itseltään miksi tekee tai jättää tekemättä asioita? Miksi minä en tee You Tube- videoita tai podcastia? Olen toki aina identiteetiltäni vahvasti kirjoittaja, mutta koen, että minulla ei tällä hetkellä ole riittävää osaamista vaikkapa editointiin, eikä riittävää jaksamista opetella sitä. Onko tämä sitten osittain tekosyy? Ehkäpä sitäkin. Ehkä osa minusta pelkää epäonnistumista ja astumista epämukavuusalueelle. 

Onkin syytä kysyä onko todellinen syy selfiekultturin kritisoinnille aidosti se, että selfiekulttuuri ei tunnu itselle luontevalta vaiko se, että ihminen ei ajattele ansaitsevansa samaa tilaa kuin muut? 

Pitäisikö siis olla vaikkapa se väsyneet keski-ikäiset Instagram-tili? Ehdottomasti pitäisi, sillä väsymyksessä tai keski-ikäisyydessä ei ole mitään peiteltävää.